Guillaume Musso: Joku toinen

Ranskankielinen alkuteos Quelqu’ un d’autre, 2024

Suomentanut Anna Nurminen

Siltala, 2025

Joku toinen

 

Joku toinen on ensimmäinen teos ranskalaiselta Guillaume Mussolta, minkä olen lukenut. Ja vähän harmittaa, että vielä toistaiseksi se on ainoa. Kirjailijoiden salattu elämä onkin sitten heti seuraavana lukulistallani 😊 Tämän yhden romaanin luettuani en juurikaan ihmettele Musson suurta suosiota.

Ahmin tämän psykologisen trillerin lähestulkoon yhdeltä istumalta. Minun mielestäni tämä oli jopa hieman sidneysheldonmainen jännäri. Ja minä olen totisesti Sheldonini lukenut – monet niistä useaan kertaan. Sheldonin kuoleman jälkeen olenkin kaivannut hänen tyylisiään jännäreitä. Yllättävän pitkään vain tämäkin kirja hyllyssäni pölyttyi, ennen kuin siihen tartuin. Siksi haluankin kertoa sinulle, joka mahdollisesti minun laillani kaipaat Sheldonia: kannattaa ottaa Guillaume Musson teokset lukulistalle. Tähän kirjaan tarttumisen himoa hillitsi osittain myös melko mitäänsanomaton kansi.

Italialaisperijätär Oriana Di Pietro löytyy omalta luksusjahdiltaan henkihieveriin hakattuna. Myöhemmin hän kuolee. Poliisit eivät ole vielä vuosi tapahtuneen murhan jälkeen saaneet selvitettyä sitä. Tarina etenee välillä murhaa tutkivan poliisipäällikkö Justine Taillandierin toimia seuraten, välillä lehtijutuista. Myös Oriana itse pääsee ääneen, kun myös hänen toimiaan seurataan pidemmältä ajalta ennen kohtalokkaita tapahtumia.

Onko maailmankuulu karismaattinen pianisti Adrien Delaunay – Orianan aviomies ja hänen lastensa isä – syyllinen murhaan? Mikä osuus tapahtumissa on Adrienin nuorella rakastajattarella Adelella?

Juoni on vetävä, eikä tylsää hetkeä juuri ole. Jännitys pysyy enemmän tai vähemmän yllä loppuun asti. Pidin myös jokaisen luvun alkuun sijoitetuista sitaateista, joita on muun muassa niin Milan Kunderalta kuin Marcel Proustiltakin.

Suosittelen kirjaa kaikille mysteeriromaanien ystäville. Ja heille, joita ei lähtökohtaisesti ärsytä suunnattomasti tarttua erittäin suositun ja myyvän kirjailijan kirjaan ja jotka sietävät edes ajoittain lukea rikkaiden ja kauniiden maailmasta. Meille, jotka luemme myös tai varsinkin viihtyäksemme ja uskallamme sen ehkä jopa tunnustaa 😊

 

-Taru-


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *