Kategoria: Kirjallisuus

  • Arto Lappi: Kärpäshäiriö. Runoja

    Sammakko, 2024   Kärpäshäiriö on tuotteliaan runoilijan Arto Lapin ilmestymisjärjestyksessään seitsemäs runokokoelma. Kokoelmia on kyllä tämänkin jälkeen ilmestynyt useita. Minulle tämä taitaa olla vasta toinen häneltä lukemani teos. (Mutta ei viimeinen.) Arto Lapin vuonna 2001 ilmestynyt esikoinen Ei perhonen siivistään tiedä on voittanut tavoitellun Runo-Kaarina-palkinnon.   Arto Lappi on tunnettu ennen kaikkea tanka-ja haikurunoistaan. Tankoja…

  • Kaikki luetut kirjat Tarun tapaan vuonna 2025

    Listasin myös viime vuoden luetut kirjat – se postaus löytyy täältä. Viime vuonna luin 67 kirjaa ja kuuntelin  14 kirjaa. Tämän vuoden saldo on huomattavasti suurempi; luettuja peräti 87 ja kuunneltuja 16. Luulen suuremman luettujen saldon johtuvan enimmäkseen siitä, että tänä vuonna luin paljon runo-ja aforismikokoelmia. Niissä on pääsääntöisesti vähemmän tekstiä kuin esimerkiksi romaaneissa, joten…

  • Kesken jääneitä kirjoja 2025, osa 2

    Listaan tänä vuonna ylös myös kesken jääneitä kirjoja (sekä luettuja että kuunneltuja). Julkaisin heinäkuussa alkuvuodelta kesken jääneet – sen postauksen voit lukea täältä. Nyt on vuorossa toinen osa.     Kesken jääneitä – Louise Kennedy: Rikkomuksia Pohjois-Irlantiin 1970-luvulle sijoittuva romaani. Mielenkiintoinen aihe, eikä kirja vaikuttanut mitenkään huonoltakaan, mutta… Lukemattomien kirjojen pinoni kasvaa kasvamistaan ja tällekin…

  • Anders Roslund: Pako

    Ruotsinkielinen alkuteos Fly Suomentanut Annamari Typpö WSOY, 2025 Pako on jo kahdeksas osa ruotsalaista Ewert Grens/Piet Hoffmann -sarjaa. Ensimmäinen – Börge Hellströmin ja Anders Roslundin kirjoittama –  osa Kolme sekuntia teki minuun valtavan vaikutuksen ilmestyttyään vuonna 2009 (Kolme sekuntia on myös sovitettu elokuvaksi. Ihan surkea, jos minulta kysytään.) Ensimmäisen osan jälkeen ilmestyivät vielä Kolme minuuttia ja Kolme tuntia.…

  • Tommi Parkko: Runoilijan työkalupakki

    Avain, 2021 Runoilija, opettaja, kustantaja ja kaikin tavoin merkittävä runouden edistäjä Tommi Parkon Runoilijan työkalupakki on uudistettu versio hänen 2011 julkaisemastaan teoksesta Kirjoita runo – opas aloittelevalle runoilijalle. Tuota jälkimmäistä en ollut lukenut. Mutta sitä on käytetty runouden perusoppaana korkeakouluissakin.   Runoilijan työkalupakki on ihan pakollinen teos tällaisen wannabe-runoilijan lukulistalle. Uskon kyllä, että pelkästään runouden lukemisestakin…