Gummerus, 2025
Hieman hävettää tunnustaa, mutta tunnustan silti; Huomenna kerron kaiken on ensimmäinen lukemani Juha Itkosen romaani. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Lasse – helsinkiläinen divarin pitäjä ja muistelee vanhoilla päivillään elämänsä rakkautta ja heidän rakkaustarinaansa. Ja valintoja. Ja sanomisia ja varsinkin sanomatta jättämisiä. Muistoissaan hän palaa varsinkin 1990-luvun loppupuolelle, jolloin hän tapasi Marjan – nuoruuden rakastettunsa – uudelleen pitkän tauon jälkeen.
Marja on naimisissa erittäin merkittävän suomalaisfirman johtajan kanssa ja hänellä on kaksi poikaa. Hän on kuitenkin eroamassa ja Lassen ja Marjan välille syntyy intohimoinen rakkaussuhde. Lasse on kaavoihinsa kangistunut ikisinkku. Ei kuitenkaan missään nimessä naisen puutteessa, päinvastoin. Mutta sitoutumista hän on vältellyt ja rakentanut elämästään juuri sellaisen kun on halunnut. Marja on raikas tuulahdus Lassen elämässä.
Intohimoinen rakkaussuhde jatkuu ja syvenee. Lasse huomaa todella rakastavansa Marjaa. Marjan perhe-asiat saavat hänet toisinaan ymmälleen. Kuten Lasse sanoo, hän ei ymmärrä mitään perheistä. Hänelle lähinnä perhettä taitaa olla Hansson, jonka hän on alun perin palkannut säälistä divariin apulaiseksi. Lasse on kasvanut itsevaltiaan professori-isän ja lempeästi rakastavan äidin lapsena, välit veljiin ovat melko etäiset.
Pitääkö parisuhteessa puhua kaikesta? Ja jos ei, niin mitä ehdottomasti ainakin täytyy kertoa? Ja mitä siitä seuraa, jos ei kerro kaikkea? Siinäpä miettimistä meille kaikille, mutta tämä romaani näyttää, miten siinä voi käydä, jos ei kerro riittävästi – ainakaan ajoissa.
Pidin romaanista todella paljon. Vaikka Lassesta en erityisesti pitänyt. Mutta ajattelen hänen olevan isänsä poika, eikä hän oikein muunlainen voisi ollakaan. Kerronta on niin hienoa, että pysähdyn välillä vain ihailemaan tekstiä. Ja on aivan mahtavaa, että kirjassa kuvataan viisikymppisten nautinnollista seksielämää niin kauniisti. Ja koska olen ollut nuori aikuinen tuolloin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin, ajankuva ja yhteiskunnan tapahtumat resonoivat. Juuri näistä syistä suosittelen tätä romaania varsinkin meille viisikymppisille.
Tämä oli tosiaan ensimmäinen lukemani Itkosen romaani, mutta ei jääne viimeiseksi – sen verran ihastuin. Täytyy kyllä todeta, että on kirjailijoita – ja sitten on, no meitä muita… Lopuksi haluan vielä mainita pitäneeni romaanin lopusta aivan valtavasti – se antaa lukijalle mahdollisuuden kuvitella itselleen mieluisimman loppuratkaisun.
-Taru-
Vastaa