Tammi, 2024
Romaanien ja runokirjojen lisäksi on virkistävää lukea välillä elämäkertoja. Nyt oli vuorossa Jukka-Pekka Palon elämäkerta. Lukupinossani odottavista kirjoista tämä teos kilpaili Demi Mooren elämäkerran kanssa – Jukkis vei voiton tällä kertaa.
Jukka-Pekka Palo on pitkän linjan laulamaankin opetellut näyttelijä, suuri runouden ystävä ja mies, jolle legendaarinen Tauno Palo on ihan vaan faija.
Kirjan on kirjoittanut Liisa Talvitie, mutta se on kirjoitettu minä-muodossa ja lukiessa tulee vahva tunne siitä, että päähenkilö on tosiaan itse äänessä. Kirja ei etene aivan suoraan kronologisessa järjestyksessä, vaan koostu luvuista, joissa on jokin pääteema, kuten esimerkiksi puoliso, lapset tai vaikkapa Jukka-Pekan omakohtaiset kokemukset tsunamista. Mielestäni tämä on hyvä ratkaisu; kirja on nopea-ja helppolukuinen ja lukijan mielenkiinto pysyy koko ajan yllä.
Kirja oli kiehtovaa luettavaa. Kuuluisaan taiteilijaperheeseen epäsovinnaisissa olosuhteissa syntyneellä Jukka-Pekka Palolla on tarina jos toinenkin kerrottavana niin lapsuudestaan kuin pitkän näyttelijän uran varrelta. Kerronta on rehellisen oloista, mutta ei mässäilevää. Kertoessaan muista ihmisistä hän on hyvin ystävällinen ja kunnioittava. Hän tuo arvostuksensa selvästi esille, mutta ei myöskään hauku ketään maanrakoon, vaikka se joissain tapauksissa ymmärrettävää olisikin. Esimerkiksi kokemuksistaan Turkan kanssa hän kertoo mielestäni hyvin kiihkottomasti, vaikka kokemus on koville ottanutkin. Esko Salminen on J-P:lle ilmeisen rakas (molemminpuolinen rakkaus näkyy hyvin myös heidän yhteisistä kuvistaan, joita teokseen on valittu). Hän kertoo Eskon olevan hänelle kuin kolmas veli. Kuvittelisin, että tämä on se tapa, jolla Salminen toivoo heidän ”sukulaisuuttaan” kommentoitavan. Hänhän ei tunnetusti halua puhua siitä, että on Tauno Palon biologinen lapsi.
Tämä kirja – samoin kuin esimerkiksi Martti Suosalon elämäkerta – on oivaa materiaalia myös kaikille näyttelijän työstä haaveileville. Jukka-Pekka Palo jakaa auliisti vinkkejä ja viisautta näyttelijän työstä. Omien havaintojensa lisäksi myös oppeja, joita on saanut vanhemmiltaan ja monilta muilta arvostetuilta taiteilijoilta.
Jonotan kirjastosta tällä hetkellä myös Seela Sellan ja Neil Hardwickin elämäkertoja. Odotan kumpaakin innolla 😊
Tähän loppuun laitan vielä yhden suoran sitaatin kirjasta. Tämä ei oikeastaan liity juuri mihinkään muuhun kirjasta luettuun, mutta teksti avaa täydellisesti myös minun sisimpiä tuntojani. Olen tuskaillut, eikö kukaan muu maailmassa jaa täsmälleen samaa ajatusta kanssani. Näköjään Jukka-Pekka Palon kanssa olemme sataprosenttisen samaa mieltä yhdestä juuri tähän päivään liittyvästä asiasta:
”Kaiken maailman pikku hitlerit ovat ryömineet koloistaan ja huutavat suuna päänä turuilla ja toreilla, parlamenteissa ja somessa. Se on äärimmäisen pelottavaa ja voi johtaa sellaiseen, mitä emme osaa edes kuvitella. Toisesta maailmansodasta on kahdeksankymmentä vuotta, mutta sen kaameus on jo unohdettu. Kovin ohuelta sivistyksemme ja demokratiamme vaikuttavat.”
Voi kunpa suurin osa ihmisistä jakaisi huolemme.
-Taru-
Vastaa