Väyläkirjat, 2025
Olen viime aikoina lukenut paljon runoutta. Tämä Risto Kormilaisen Vanhuus ei tule kello kaulassa-teos on sellainen, mistä pidin. Läheskään kaikista lukemistani runokokoelmista en ole pitänyt ja osa on jäänyt ihan keskenkin.
Kuten nimestäkin voi päätellä, kokoelman aiheena on elämänvaihe jota myös vanhuudeksi nimitetään. Ei varmaankaan ihan tavanomaisin aihe? Itselleni tämä on muistini mukaan ensimmäinen lukemani Kormilaisen teos, vaikka hän on julkaissut paljon jo 1970-luvulta lähtien.
Vanhuus ei tule kello kaulassa – pätkiä teoksesta
”Lehdissä on vain hoitokodissa olevat vanhukset,
syötettävät ja juotettavat.
Ei tietenkään kukaan halua olla sellainen.
Sitten tietenkin on nämä ikäihmissarjalaiset
edustusurheilijat, jotka 90-vuotiaana
pyöräilevät, juoksevat, uivat tai uitetaan
hengiltä satavuotiaina.
Minä hengailen siinä välimaastossa.
Hengästyn silti.
Tasamaallakin.”
Haluan työni puolesta tähän lyhyesti huomauttaa, että tuossa välissä ovat myös perhekotilaiset: toimintakykyä on vielä paljonkin jäljellä, mutta ihan ilman apua ei enää pärjätä.
Huumoria:
”Kyllä minä uskon enempi
siihen että vahinko tulee nimenomaan kello kaulassa.
Kuin ilman.
Tai liivintaskussa tai ranteessa saattaa se kello kyllä olla.
Näin vanhemmiten
vahinko tulee jo kelo kaulassa.
Kirahvin kaulasta olen alkanut
jo haaveilemaan.
Näin vanhemmiten.”
Mukana on myös erotiikkaa:
”Eroottisen latauksen räjähdystä sitä kaipaa
iässä kuin iässä.
Kyllähän miehet puheissa ovat enemmän kuin teoissa
ja mitäpä niistä inteimmimmistä asioista
huutelemaan.
Pösilönä pitäisivät.”
Suosittelen tätä runokokoelmaa luettavaksi, jos joku noista yllä olevista resonoi. Olisiko kenelläkään antaa vinkkiä, minkä Kormilaisen runoteoksen ottaisin seuraavaksi lukulistalleni?
-Taru-
P.S Toinen minua kovasti miellyttänyt runokirja oli Tuuli Kallion Unohtanut en ole
Vastaa