Katja Kallio: Taskupainos Anna-Leena Härkösen elämästä
Otava, 2025
Lukiessa tuntuu ihan siltä kuin Taskupainos Anna-Leena Härkösen elämästä olisi Anna-Leenan itsensä kirjoittama. Jos ymmärsin kirjailijan (Katja Kallion siis) alkusanat oikein, siltä hän tämän halusikin vaikuttavan. Että Anna-Leenan oma ääni kuuluisi.
Minä ihailen Anna-Leena Härköstä kovasti. Häräntappoase on yksi niistä kirjoista, mitkä ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen ja jättäneet vahvan tunnemuiston. Sivumennen sanoen, suurta tunnetta/lähtemätöntä vaikutusta etsin melkein aina lukiessani romaania, mutta hyvin hyvin harvoin sitä saan tai se luokseni tulee.
Ihailustani huolimatta onnistuin närkästymään, kun viimeksi näin Anna-Leenan televisiossa omana itsenään (hänhän on siis myös näyttelijä ja siksi telkkarissa myös eri rooleissa). Hän oli vieraana Puoli seiskassa ja kertoi muun muassa vihaavansa mäntyjä – ovat kuulemma valtavan rumiakin. Minä siis asun mäntyjen keskellä ja sielunmaisemani on mäntymetsä 😊 Loukkaannuin kieltämättä vähän. Mutta Anna-Leena Härkönen on ihailtavan suorapuheinen. Ja tulee varmaan aika ajoin loukanneeksi muita ihmisiä. Mutta oikeasti – itse arvostan suorapuheisia ihmisiä. Todella rasittavaa on yrittää ymmärtää jotakuta, joka kiertelee ja kaartelee eikä sano suoraan…
Anna-Leena Härkönen on elänyt mielenkiintoisen ja rankan elämän. Elämäkerta on samalla myös hieno ajankuvaus varsinkin 1980-luvulta. Nykypäivänä tuntuu absurdilta ajatella esimerkiksi Teatterikorkeakoulua Jouko Turkan valtakaudella. Totisesti ainakin toivon, että missään oppilaitoksessa ei nykyään enää saa rikkoa ihmisiä tuolla tavalla. Olen lukenut myös toisen ihailemani näyttelijän – Martti Suosalon – elämäkerran, joka on ollut myös Turkan oppilas. Hän esimerkiksi selvisi Turkan käsittelystä ehjin nahoin. Ja kuvittelisin, että tietty fyysisyys, mikä on hänen näyttelemiselleen hyvin ominaista, on ainakin osin Turkalta peräisin.
Mutta se, että Anna-Leena Härkönen pääsi Teatterikorkeakouluun sisään heti ensi yrityksellä, kertoo varmaankin hänen lahjakkuudestaan paljon. Monihan tuntuu sinne pyrkivän kokopäivätyönä välttämättä sinne koskaan pääsemättä. Ja hän on näihin päiviin asti kuljettanut näitä kahta uraa – kirjailijan ja näyttelijän – rinnakkain. Ja tienannut niillä elantonsa. Kunnioitettavaa.
Kirja oli nopeasti luettu. Eikä yhtään tylsää hetkeä tullut lukiessa. Monella tapaa lukeminen oli myös eheyttävää. Anna-Leena sanoittaa hyvin rehellisesti monia hyvin hankalia tunteita, joista hyvin harva (minä mukaan lukien) uskaltaa ääneen tai edes kuiskaamalla puhua. Wannabe-kirjailijana olin myös hyvin iloinen lukiessani Anna-Leenan osallistuneen eläessään vain yhdelle ainoalle kirjoituskurssille. Eli ei ihan kaikilla kirjailijoilla tarvitse olla kirjoittamisen yliopisto-opintoja takataskussaan 😊
Oikein hyvä kirja, kannattaa lukea.
-Taru-
Vastaa