Otava, 2024
Miina Supisen kovasti kiitelty Kultainen peura on odotellut kärsivällisesti lukujonossani. Ehkä osittain lomamatkamme ansiosta sain sen lopultakin luettua. Romaanista on todella paljon jo kirjoitettu blogeissa ja siitä on tehty hyviä analyyseja. Ehkäpä joukkoon mahtuu vielä yksi tällainen kevyempi esittely.
Kultainen peura on vaikka mitä; historiallinen romaani, rakkaustarina, mystinen satu ja kauhukertomus. Näitä nyt ainakin. Lämpenin teokselle hieman hitaasti, mutta en kuitenkaan voinut olla rakastumatta siihen.
Romaani sijoittuu suurimmaksi osaksi Sortavalaan. Viipurilaisen hienostokodin tytär Tilda (Mathilda Sommer) päättää perheensä yllätykseksi lähteä Sortavalan seminaariin opiskelemaan opettajaksi. Tuohon aikaan 1800-luvullahan opettajattaren uran valinta tarkoitti automaattisesti myös naimattomuutta. Seminaarissa hän saa huonetoverikseen lumoavan karjalaistytön Jelena Päästäisen, ihmeellisen kauniin ja eksoottisen olennon, joka ei pelkää mitään eikä ketään.
Tilda alkaa myös kirjoittaa muistikirjaansa pieniä kuulemiaan tarinoita. Niitä kertyykin opiskeluajalta melko paljon. Osa kirjan luvuista onkin näitä Tildan taltioimia tarinoita. Sekä Tildan tarinoissa että muutenkin romaanin sivuilla karjalaiset kansantarinat heräävät eloon.
Olen päässyt itsekin käymään kerran Sortavalassa, vuonna 2010. Tässä (valitettavan huonolaatuinen) kuva siltä reissulta:
Vaikka olisit kaltaiseni perusdekkarien suurkuluttaja, kannattaa antaa mahdollisuus myös Kultaiselle peuralle. Itselleni se ainakin osui jonnekin sielun syviin sopukoihin – todennäköisesti juuri niihin karjalaisiin osiin.
– Taru –
Vastaa