Siltala, 2026
Kuvitelkaa, että runoja kirjoittaa useampi kuin lukee. Tuntuu ihan hullulta, mutta niin kriitikko ja kulttuuritoimittaja Vesa Rantama teoksessaan Runominän vuosi kertoo. Eikä minulla ole syytä hänen sanojaan epäilläkään. Mutta siis, ihanko oikeasti joku kuvittelee osaavansa kirjoittaa runoja vaikka ei niitä lue?
Runominän vuosi on jaettu neljään osaan vuodenaikojen mukaan. Jokaiselle kuukaudelle Rantama on valinnut kuukauden runon sekä siltä kuukaudelta omia muistoja. Muistot voivat olla hänen lapsuudestaan tai ihan viime vuosilta. Tai jopa tulevaisuudesta.
Runominän vuosi sisältää paljon valistunutta pohdintaa runoudesta. “Runous on silkkaa potentiaalia. Sillä voi muuttaa maailman. Ainakin omansa.” Oiva vinkki kriitikolta on esimerkiksi se, että jos runo ei tahdo avautua, niin siitä kannattaa kirjoittaa – silloin sen voikin yhtäkkiä löytää ihan uudelleen.
Luulen, että kun seuraava Blogistanian Finlandia-äänestys on käsillä Runominän vuosi sijoittuu omalla listallani melko ylös. Omasta mielestäni tämä on ainakin meille runojen lukijoille ja kirjoittajille tärkeä teos. Soisin myös monen, joka ei runoja lue, lukevan tämän kirjan. Luettuasi saattaisit vaikka innostua!
Mikäs se runominä sitten on? Hän on runon puhuja, näkökulma, joka ilmaisee runon tuntoja. Hän ei siis ole sama kuin runoilija, runon kirjoittaja. Runominän kautta lukija pääsee kokemaan runon.
Oletko lukenut Runominän vuosi-teoksen? Mitä pidit?
– Taru –
Vastaa