Mediapinta, 2025

Tämäkin matka kannatti tehdä on pohjois-karjalaisen Virpi Erosen seitsemäs runokirja. Olen joitakin lukenut aiemmin, erityisesti pidin Huomenna minun on mentävä–teoksesta. Tämäkin matka kannatti tehdä kertoo isästä – elämästä, kuolemasta ja surusta.
Olen varmaan sanonut tämän ennenkin, mutta sanon taas; jos sinua kiinnostaa runot, mutta koet kuitenkin niiden lukemisen ja ymmärtämisen vaikeaksi, on hyvä aloittaa tällaisesta hieman helpommin ymmärrettävästä runoudesta, kuin nämä Virpi Erosen runot.
Aluksi haluan lainata tähän alle minuun vaikutuksen tehneitä lauseita ja pätkiä kirjan runoista. Osa on suorastaan aforistisia, osa sisältää todella kauniita kielikuvia:
“On opittava lukemaan ennen kuin alkaa kirjoittaa.”
“Isän käsi sivelee hänen poskeaan länsituulta apuna käyttäen.”
“Siipesi avautuivat levolliseen uneen.”
“On sanottava kun on aika. Ajan jälkeen ikuinen sanattomuus.”
“Suru kulkee sydämen pintaa höyhenellä sipaisten.”
“Yhdistä katkenneet piuhat
ikuisuuden reitittimeen
ja anna tuulesi puhaltaa hiukset äidin poskilta.”
…”kuin ennen vanhaan lapsuudessa
kun kesät kestivät vuosia
ja talvet olivat kirkkaan valkeita”…
“Voikukat jo sulkevat silmiään
syntyäkseen uudestaan
hahtuvapalloina ilmavirran viedä.
Jättää jalanjälkensä tulevaan siemeninä.”
Pitkä runo “Lapsena luulin tietäväni” ja varsinkin tämä ensimmäinen säkeistö kosketti ja tuntui omalta:
“Lapsena
luulin tietäväni mihin kuulun
Tai millainen se paikka oli
jonka osaksi olin syntynyt
Kuvittelin että kaikilla oli samanlaista,
isät ja äidit, sisarukset ja ukki ja mummi
Mikään ei romahtanut
kun en osannut
katsoa ikkunasta sisälle, vain ulospäin
Savimaja kesti sateet ja tuulet
Lapsuus tuntui onnelliselta
kun sen sisällä eli”
Tällä kertaa lainaan vain yhden kokonaisen runon tähän artikkeliin:
Kun isät kuolevat
Kun isät kuolevat
heidän jälkensä jäävät
autotallin työkalujen suoriin rivistöihin,
olohuoneen seinän lastenlasten valokuville
ruuvattuihin hyllyihin
ja kellarin salaojiin
Vene jää rantaan odottamaan soutajaa
Kirves ruostumaan puukasan viereen
ulkohuussin kulmalla
Joululahjaksi ostettu collegetakki vielä paketissa
Koskemattomana
Kun isät kuolevat
He jättävät pihaan miehen mentävän aukon,
liiteriin vasta korjatun polkupyörän
ja saunan terassille yksinäisen aikuisen pojan
maalaamaan mennenn talven arpia piiloon
Kun isät kuolevat
Lapset jatkavat työssä käyntiä
Istuvat puhumassa jotavia lepohuoneissa
Ajavat yksinäisillä urheiluautoillaan pitkin kylmiä katuja
Taskussa muutama tonni enemmän
Jäljellä pohjaton ikävä josta ei puhuta
Kun ei koskaan ennenkään ole puhuttu
Mistään
Tarun tapaa-blogista löydät jatkossakin vinkkejä runokirjoista.
– Taru –
Vastaa