Raija Oranen: Keltainen

Otava, 2026

Keltainen onkin moneen vuoteen ensimmäinen Raija Orasen romaani, jonka tulin lukeneeksi. Kuten monelle suomalaiselle, Orasen tuotanto on minullekin tullut ehkä tutuimmaksi television välityksellä – Puhtaat valkeat lakanat ja Ruusun aika suosituimpina esimerkkeinä.

Keltainen on juuri tällä hetkellä suosiossa olevaa biofiktiota. Eli se perustuu todelliseen henkilöön – kuvataiteilija Anita Snellmaniin (1924 – 2006). Kirjan runko ja tapahtumat perustuvat todellisiin tapahtumiin, mutta kirjailija on dramatisoinut sisältöä siten, että kyseessä ei ole elämäkerta vaan romaani. Tosin tässä romaanissa on myös kuvaliitteenä kuvia taiteilijan teoksista.

Autuaimman lukukokemuksen tämän romaanin parissa sain heti avattuani kirjan. Pahoittelen pitkähköä lainausta, mutta tämä sisäkanteen painettu lainaus osui suoraan sieluuni: “Kun hän näki ensimmäisen kerran auringon sokaiseman valon Välimeren laineissa ja tajusi, ettei tuolla valolla oikeastaan ollut suuntaa, se tulvi kaikkialta, hän joutui istuutumaan eteen sattuneelle penkille ja paikantamaan itsensä maailmassa uudestaan. Valo. Valo! Hän oli tähän asti luullut, että valo on yhtä kuin lamppu, että sillä on selkeä lähde ja selkeä suunta ja määrätty, kurinalainen heijastus. Nyt hän koki olevansa keskellä valoa, sen ytimessä , hän oli itse sen valon lähde, ja kaikki mikä heijasti valoa tuli itse asiassa tuon kaiken sisältä, vedestä, seinistä, puista, esineistä, ihmisistä, ne kaikki olikin valaistu sisältä päin.” Oranen on tavoittanut aivan kirjaimellisesti omat tuntemukseni, kun olen Välimerellä ensimmäisen kerran ollut. Se muisto ja tunne ovat tatuoituna syvälle minuun. Tietenkään en olisi koskaan osannut kuvata tunnetta näin, mutta on aivan upeaa, että joku on sen tehnyt!

Muutoin lukukokemus oli ihan ok. En päässyt kovin lähelle päähenkilöä, mahdollisesti kertakaikkisen erilaisuutemme vuoksi. Varsinkin äitinä hän oli kammottava. Mielenkiintoisinta antia olivat kuvaukset Anitan työnteosta eli taiteen tekemisestä ja mielenkiintoiset yksityiskohdat ulkomailta, pääosin Espanjasta.

Tämän voi luokitella myös historialliseksi romaaniksi, joten uskaltanen suositella kirjaa ainakin kotimaisten historiallisten romaanien ystäville. Ja kyllä minä ainakin sivistyin lukiessani, koska Snellman ei ollut minulle nimeä enempää tuttu aiemmin.

– Taru –